torstai 25. helmikuuta 2016

Vapailla tulee tehtyä hyvää ruokaa




Eilen lounaaksi paistoin broccolia ja halloumijuutsoa pinjansiemenillä, lisukkeeksi avocadoa ja katkarapuja. 
Päivälliseksi syötiin pestopastaa.

Tänään tein hampurilaisia pekonijauhelihapihvillä (ICAsta ostin) lisukkeeksi avocadoa, tomaattia, salaattia, juustoa ja vähän dressinkiä. Ei mikään laihduttajan sapuska, mutta eilen mentiin kevyemmin. 

Arjen kiireen keskellä ei kerkeä monesti panostamaan ruokaan, joten vapailla on ihanaa luksusta kun saa panostaa ruokaan. Olen niin rakastunut avocadoon, monipuolinen täyteläinen lisuke tai pääraakaine. Nyt on kausi jolloin kasvikset kelpaa, siis minulle, ei pakottamatta lapsille, Jemina kyllä pyytää itse broccolia höyrytettynä <3 jossain vaiheessa oli ettei haluttanut mitään vihreää. Onneksi töissä on joka päivä ruokaa tarjolla ja monipuolinen salaattipöytä, ettei tule syötyä mitä sattuu. 



Eilen Jemina testaili toiseen kertaan suksia ihan itse halusi, voi sitä lapsen nautua ja iloa kun onnistuu. Vastapainoksi kitinää j murinaa kun suksi ei menekkään sinne minne haluaisi. Mies kävi ostamassa itselleen ihan uuden suksipaketin, saa nähdä kuinka useasti tulee käyttöön ja koska kokeillaan ekaa kertaa. Itsellä ei ole suksi jäljellä, en edes muista koska viimeksi olen hiihtänyt. Hyvä tässä on se, että ollaan miehen kanssa melkein saman kokoisia, niin voin lainata suksia, ei tarvitse heti ostaa uusia ittellekki. Minusta on hyvä itsekkin näyttää lapselle että urheilu on kivaa ja sitä harrastetaan. Aika vähän on itsellä tullut harrastettua mitään, mutta ainahan voi alkaa harrastamaan. 


Nyt on syntynyt tai odotetaan vauvaa aika monessa tuttava perheessä, joten vinkiksi muutama Foreverin tuote, jotka on lasten ohuelle, uudelle iholle hyväksi. Aloe soap on mieto ja koko vartalolle sopiva pesuaine, jopa minun atooppinen ihoni tykkää tästä. Koska saippua sisältää aloe veraa, se hoitaa samalla kun puhdistaa. Aloe heat lotion on hyvä, jos lapsella on flunssaa, hieromalla jalkapohjiin, hieman rintaan ja selkään, lapsella pysyy hengitystiet auki ja saa nukuttua levolliseti koko yön. 

Mukavaa päivänjatkoa! 

maanantai 22. helmikuuta 2016

Lauantai yhtä juhlaa












Lauantai meni nopeasti, ensiksi juhlittiin pian viisi vuotta täyttävää esikoistamme ja illalla kävin vanhan työkaverini 30vuotis juhlissa. Jemina sai ihania lahjoja, meinattiin unohtaa ottaa kuva kun Jemina puhaltaa kynttilät, no parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tavattiin sukumme uusi ihana tyttö, serkkuni valloittava pieni prinsessa ja toisen serkkuni tyttö joka oli kasvanut jo isoksi tytöksi, puolen vuoden aikana jota häntä ei ollut keretty nähdä. Aivan ihana järjestää syntymäpäiviä kun näkee rakkaita joita ei kiireen arjen keskellä muuten kerkeä näkemään. Kuudelta vein tytöt mummolaan yökylään, jonne jäi myös tyttöjen serkku Nella, joka jäi meille juhlimaan, kun loppuperhe lähti kotiin. Mummo ja pappa oli luvanneet tytöille käyttää uimassa tyttöjä, joten kaikki olivat niin innoissaan menossa yökylään, onni on isovanhemmat.

 Kotiin päästyä vedin äkkiä päälle 20-luvun teemaan sopivat tamineet ja lähdin tarpomaan lumisateeseen, kivenheiton päässä meistä asuvaan entisen työkaverin synttärijuhliin. Päätin että on turha jäädä kotiin miettimään miten laittaitua, sillä väsy olisi saattanut yllättää, jo yksien juhlien juhlimisen jälkeen. Ihanaa kun kaikki vieraat aikuisten juhlissa olivat nähneet vaivaa ja kaikilla naisilla oli pääpannat, hienot mekot, wau. Miehillä kans oli hattuja päässä, henkselit jalassa.. Aivan mahtavaa panostamista. Harvoin kun pääsee ulkoilemaan, niin päätettiin entisen pomon ja toisen entisen työkaverin kanssa lähteä katsomaan Tornion yöelämää, pilkun jälkeen oli raikasta odottaa taksia mekossa kun tuuli melkoisesti ja pyrytti lunta. Mietin mielessäni että elämä on juuri niin hankalaa kuin sen kuvittelet olevan, ilma on juuri niin surkea kun kuvittelet sen olevan.. Kylmähän siellä oli, mutta ei sen ajatteleminen sitä auta, niinpä poristiin niitä näitä kaverin kanssa jonossa ja yritettiin olla miettimättä säätä. Sama koskee koko elämää ja arkea, jos kuvittelet että elämä on hankalaa, vaikeaa ja rankkaa, sie saat just sitä mitä tilaat, hankalaa, vaikeaa ja rankkaa. Ajattele siis onnellisia, iloisia asioita, niin onnellisia iloisia asioita saat ja vedät puoleesi. 

Ihanaa alkuviikkoa!! 

torstai 18. helmikuuta 2016

Punatut huulet







Hyvä puoli että tekee vain 50% työtä on se että aikaa jää lapsille, vapaa-ajalle ja kakkostyölle eli Foreverille. Tänään kävin tytöt hoitoon vietyäni porisuttamassa entisiä työkavereita KappAhlilla. Samalla sain hoidettua asiakashuoltoa, sain puhua kavereiden kanssa, shoppailla, mikä ihana työpäivä  :) Mie en ole ikinä ollut oikein huulipunaihmisiä, mutta hyvin tuo näyttä minulle sopivan, tänään kun testailin. Kävin Kicksissä ostoksilla, olivat kauppaksekuksessa Torniossa muuttaneet uusiin tiloihin. Ostin kuivashampoon ja pampuloita, lahjaksi sain meikkipussukan jonka sisällä oli Qliniquen tuotteita, huulet ylhäällä maalattu juuri Qliniquen punalla. Kannattaa siis käydä Torniossa Kicksissä ostoksilla jos vaikka tarvii kynsilakkaa tms. Ihonhoitotuotteita voi ja kannattaa tilata minulta :D sillä Foreverin ihonhoitotuotteissa pohjana on aina Aloe Vera, joka kosteuttaa ihoa mennen syvälle ihohuokosiin. Laadukkaita ekologisia tuotteita, meillä jokapäiväisessä käytössä. 

Tytöt haettuani hoidosta, jäätiin ulos leikkimään, ihana ilma. Sisälle tultua lämmiteltiin kuumalla kaakaolla, nam. Sitten alettiinkin valmistelemaan lauantaita, nimittäin pidetään Jeminalle 5-vuotis synttärijuhlat, vähän etukäteen, oikea päivä olisi lähempänä seuraavaa viikonloppua, mutta mie olen töissä. Kakuun tyttö halusi Hello Kittyn ja täthtiä, sehän onnistuu, tykkään tehdä kaukunkoristeita, mieli lepää ja saa käsille tekemistä. Työt tykkää auttaa, eli ottavat massa sekoittavat värejä, leikkelevät paloja ja herkuttelevat :D


tiistai 16. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän tuumailut jälkikäteen





Meillä ystävänpäivää vietettiin töissä ja tytöt hoidossa, Jemina oli tehnyt hienoja kortteja hoidossa edellisinä päivinä <3 Hoitoon piti saada vähän meikkiä naamaan, niinpä poskipunaa poskille sydämmen muotoon ja hienan silmänrajauskynää ympärille. Kuinka helpolla lapset saakaan tyytyväisiksi. Hoitoon päästyään lapset pääsivät leipomaan pipareita, olipas ne makoisia, katosivat parempiin suihin ennen kuin kerkesi kuvaa ottamaan. 

 





Eilen anoppi ja matti-pappa kävivät kylässä, eivät pääse Jeminan synttärijuhlille lauantaina joten toivat jo lahjuksia, Jemina sai hienon Barbin meikkipöytineen ja uuden lego friends auton laululavoineen. Niistä on nyt tapeltu ja niilä on leikitty kovasti. Anoppi oli tehnyt löytöjä Anttila outletin loppuunmyynnistä, aivan ihania toppavaatteita, Reiman vielä. Amandalla olikin vähän huonossa jamassa seuraavan koon haalari, nyt on aivan huippu mukava uusi haalari. Kiitos! Mukana tuli myös My little Pony kuravaatteet ja vähän muitakin vaatteita. Olen todella kiitollinen ja onnellinen, ihana anoppi mulla. 

Forever Living Scandinavialla oli aiemmin kisa tuotteista eri kategorioissa, ylempänä voittaja tuotteiksi päättyneet. Kaikki tuotteet itsellä käytössä päivittäin, ihanaia tuotteita. Tässä kuvateksti sivuilta kopioituna: We asked those who work with Forever Living to vote for their favorite products in our three segments: Wellness, Fitness, Beauty. 
The winners are Forever Aloe Vera Gel, ARGI+ and Aloe Propolis Crème. If you have not yet tested these products, make sure you do!

Olen innostunut taas käyttämään enemmän cia siemeniä ruokavaliossani, välillä ne jäi vsin pois. Aivan ihanaa sekoitettuna maustamattomaan jogurttiin, ensiksi sekoittaa vain veteen, muuttuu geelimäiseksi. Ihanaa chia vanukasta saa sekoittamalla chia siemeniä vaikkapa mantelimaitoon. Mauksi laitoin aamujogurttiin myös mansikka-raparperikiisseliä. Tytöille kyytipojaksi Aloe vera gel berry Nectaria (omena karpalo) ja itselle Aloe vera gel. Näillä lähtee päivä hyvin käyntiin. 

Ihanaa alkuviikkoa<3

torstai 11. helmikuuta 2016

Missio kakkapottaan-success


Jee eilen se tapahtui, Amandan panttaaminen loppui, tein hienon taulukon, johon kerätään tarroja aina kun on käynyt kakkoshädällä potalle. Tänään taulukossa oli jo kaksi tarraa, neiti kävi pöntöllä ihan yssin. Kyllä on äiti- ihmisellä isot onnen aiheet :D 


Hoidosta Amandaa hakiessani, hän ilmoitti nätisti että mie jään tänne frökebin kans yöksi :) Jeminan puolelle päästyttyä Jeminan hoitokaveri sanoi että Jemina meni pöydän alle piilloon. Ihana että viihtyvät! 



Tehtiin smoothiekakku Pirkan lehdestä napatun ohjeen mukaan, makeutukseen käytettiin vain ja ainoastaan vanija Ultra shake- proteiinijauhetta, oli kevyt ja lapsetkin santsasi. Suolainen piirakka tehtiin valmiiseen Myllyn paras-piirakka pohjaan, päälle kanaa, sipulia, valkosipulia, yrttejä, suolaa, maustamatonta tuorejuustoa, fetajuustoa ja vähän juustoraastetta.

Pidin kutsut kotonani, vaikkakaan vieraita ei tullut montaa, pidin kutsut ja aina olen yhtä innoissani siitä kuinka muutkin innostuvat tuotteista, kiitos ihanille vieraille ja ihanille lapsille jotka oli mukana. Tänään oli kaikin puolin hyvä työpäivä Foreveriä, uusia kontakteja ja mahdollisuuksia! 


Ihanaa loppuviikkoa!!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Helmikuu vasta aluillaan ja vettä sataa















Mies oli lähtenyt "minun" autolla töihin, kun en eilen jaksanut ajaa autoa talliin :D No kyllähän tämä kämppä vaatisi puunausta, Jemina on yhtä tarkkansiivooja kun äitikin pienenä, unohtuu pyyhkimään kaikkea ei niin tärkeää, kysykää vaikka minun äitiltä, olin toivoton tapaus, oman huoneen puoliskon siivoamiseen meni monesti tunteja. Sitten imuroitiin, ja tapeltiin imurista, loppuen lopuksi äiti sai tehdä työt loppuun. 

Lämmityksetnmaistuu monesti paremmalle kuin alkuperäinen ruoka :D paistinpannuun laitettiin kanat currykastikeessa, nalle-makaroonit ja hunajaiset miniporkkanat, nams. Lisukkeeksi salaattia ja avocadoa. Ei ole kauaa kun vannoin etten ikinä opi syömään avocadoa ja mites kävi, on se vain niin hyää. Vähän herkkukahvia jälkkäriksi. Facebookista bongasin että Jenkkilässä on pannaripäivä, joten ei muutakuin kauniin ohjeen mukaan tekeen välipalaa :) jännä että valmiina ei lopputulos ole yhtä kaunis kuin reseptissä. Näkä ja herkkuhammasta kolotti Amandalla, no nämä pannarit oli kyllä niin herkkuja että ei voinut syödä yksin kaikkia. Vanijaproteiinijauheesta on moneksi, Amanda söi vissiin kolme pannaria. 

Päivä oli vissiin melkoisen rankka sillä Amanda nukahti ennen kuutta sohvalle. Eikä noussut vaikka mitä teki. On ne niin suloisia kun ne nukkuu <3 kymmenen maissa kävi syömässä puurot laitettiin yökkäri ja jatkettiin unia. Kakkos hätä ei tullut tänäänkään.

Jemina kerkesi siskon nukkuessa lähteä satujumpalle, iltapalan jälkeen opetti äitille ja isälle vähän miten korttia pelataan. Otte piti kattoa ohjeita miten pasianssi jaetaan, vähän on taidot ruosteessa, Jaana sie vielä osaat etkö? Tartten koulutusta! Illalla tekaisin vielä mansikka-raparperikiisselin, kun edellinen mustaherukkakiisseli pääsi loppumaan. Niin helppoa, nopeaa ja hyvää :P 


Pidän huomenna kaffipannun kuumana, jos kiinnostaa laadukkaat Aloe Vera tuotteet, kahviseura tai kahvin kylkiäiset tervetuloa klo 18;)

Ihanaa päivänjatkoa!