perjantai 29. tammikuuta 2016

Chiasiemen kaurapuuroa ja siivoilua












Vapaat meni ohi ihan huomaamatta kun on mukavaa hommaa, nautin täysin siemauksin vapaasta ajasta ja myös Forever työkavereiden ja uusien tuttavuuksien tapaamisesta, tämä ei tunnu työltä ollenkaan. Siskon ihanaa pientä poikavauvaa on käyty pariin kertaan nuuskuttelemassa <3  Aamupalaksi meillä kelpaa kaikille puuro, Amanda ja mie laitetaan joskus sekaan myös chia siemeniä, tälläkertaa tein mustikkasoppaa kaveriksi. Tuorepuristettu appelsiinimehu, ai että se on hyvää, yksi päivä kaivoin toissa jouluna joululahjaksi saamani mehulingon kaapista ja tehtiin porkkana-päärynä-appelsiinimehua. Keskiviikkona otettiin ProAqua käyttöön, mie imuroin yläkerran ja alakerran, mies pesi koneella yläkerran aulan muovimaton. Hyi että oli likainen ja vesi imuroinnin jäljiltä oli kyllä kans aika likainen, ihanaa laitteessa on että poista myös ilmasta pölyä, eikä kuten imuri, pukkaa osaa takaisin. Siivouksen jäljeen käytiin testaamassa kuinka Tornion Cittarissa toimi posti, meiltä kun loppui postin konttori, Lapissa on enään kaksi jäljellä.  Käytiin Subwaylla pitkästä aikaa mutustelemassa sänpylät pahimpaan nälkään. 

Ihanaa rentouttavaa viikonloppua, niille joilla on vapaata! Meille joilla viikonloppu menee töissä, ihanaa työviikonloppua <3

maanantai 25. tammikuuta 2016

Atooppinen iho, ekseema, Aloe Vera






Eilen sellaillessani facebookkia facebook pyysi minua jakamaan muiston; joko siitä on vuosi kun ihottumani oli pahempi kuin ikinä, ulkona kova pakkanen, purevalla viimalla ja me koko perhe reissussa kylpylähotellissa, ei hyvä combo atooppiselle iholle. Mitä sanot lapselle joka haluaa uimaan, kun itseä koko ajatus ahdistaa ja sattuu, kloorivesi kun ei ole oikein hyvä iho-ongelmien kanssa painivalle. Naamani oli turvoksissa, ihottumakohdat vuosivat kudosnesteitä, sama oikeassa kädessä, sattui ja kutitti, niin että teki mieli itkeä ja huutaa. Eikö mikään auta tähän, ei edes voide joka maksaa 80€ 30 ml tuubi, lääkäri ei laita edes lähetettä valohoitoon koska ihottuma on VAIN niin pienellä alueella, naisellehan kasvot eivät suinkaan ole tärkeät. Sinnillä kävin töissä, mietin että heikompi jäisi kotiin, tai fiksumpi :D  Olen niin onnekas että joku vinkkasi minulle Facebookissa Aloe Veran ja Forever Living:n tuotteet, kaverisi pyysi minulle apua Niksipirkot ryhmässä, kiitos Hennariikka!! Nyt vuosi muöhemmin ihoa kutittaa ja on kuiva, mutta ei ole lähellekkään samanlainen kuin viime vuonna, ennen kaikkea iho kasvoissa on kunnossa, näytän itseltäni.

Eilen kävin pitämässä Aloe Vera kutsut, vitsi mie tykkään kertoa tuotteista jotka itse olen testannut toimiviksi, haluan että myös muut kuulee meidän laadukkaista tuotteista. Joka kutsujen jälkeen pursuan energiaa, innostun vielä enemmän kun huomaan että vieraat ihastuvat tuotteitsiin ja uni ei meinaa tulla millään. Eilen oli ihan hyvä että uni ei tullut aikaisin. Ilmastoinnin tuloputki alkoi alakerran makkarista tippasemaan vettä laminaatille, ei auttanut kuin hakea ämpäri alle, vanha talo ja jotenkuten eristetyt putket, kylmässä tilassa ja kova pakkanen tekivät tepposia. Kun ilma lauhtui, sulasi myös jää putkissa, Nyt tippasee olohuoneessa ämpäriin :/

Meillä myös lapset saavat osallistua ruuan laittoon, Jemina on harjoitellut veitsellä pilkkomista jo hyvän aikaa, eikä ole tullut haavoja yhtään. Minusta lapsi oppii tekemällä, ei heitä voi kasvattaa pumpulissa ja ei antaa tehdä asioita joissa sattaa satuttaa itsensä. Amanda sekoittaa kermaviilikastiketta ja Jemina pilkkoo tilliä mukaan, tänään syötiin uunilohta ja perunamuusia. Perunamuusin teen muuten voihin, on muuten hyvää :P 

Jemina kävi tänään ensimmäistä kertaa parturissa, ennen mie leikkasin etuhiuksia pois silmiltä, sai hienot tasaiset hiukset. Jeminan kikkarat on vähän hankala tasoittaa meikäläiselle nuin suoraan. Sai hienot lilat sydämmet hiuksiin <3 

Tänään Anu ajeli taas Rovaniemeltä inspiroimaan, antamaan uutta energiaa ja virtaa minulle ja kahdelle minun tiimiläiselle. Aivan mahtava päivä takana, näillä eväillä on hyvä jatkaa töitä huomenna, kyllä mie vielä saavutan sen mitä haluan, kun sitä tarpeeksi haluan ja teen sen eteen töitä, en yksin vaan yhdessä tiimini kanssa! Kiitos tytöt! Kauniita unia! 




sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Työputki takana

Jeminalla on oma tyyli etsiä laatikostosta tavaraa, vitsi kun itsekin olisi nuin notkea ja voimakas.


Herkkuhetki pitkän hoitopäivän jälkeen, tytöillä pitää olla jäätelössäki vähän bling blingiä. 

Jollekkinhan tässä on alettava, ilmoittauduin medi yogaan, joka pidetään työpaikalla, kiva päästä kokeilemaan uutta! 







Aika menee nopeasti kun on jotain tekemistä, pitkä työputki takana. Eilinen pyhitettiin tyttöjen kans sukuloinnille. Ensiksi käytiin nuuhkuttelemassa siskon pientä poikavauvaa, voi että vauvat on niin pieniä kun syntyvät, äkkiä se unohtuu. Kissa lämmittää vauvalle vaipanvaihto alustaa, silti pääsi pienelle parku vaipan vaihdossa.  Saatiin koko serkkujengistä kuva, isoveli ylpeänä pitää pikkuveljeä sylissä. Tein kanaa currykastikkeessa ja jasmin riisiä, siskon avopuoliso sai tedä salaattia. Sitten mentiin minun äidin ja isän luo, pikkuveljeäkin näki pitkästä aikaa. Amanda nukahti autoon eikä millään halunnut herätä, kun tytön sai hereille, häntä ei kiinnostanut lähteä viemään siskoa toiseen mummulaan yökylään. Jemina viikon varrella joka päivä kysyi joko saa mennä Mummolaan yöksi. Vein Jeminan mummolaan ja hain Amandan toisesta mummulasta, onneksi kaikki asuu lähellä, paitsi Miehen isä, joka asuu Joensuun lähellä. 

Mukavaa sunnuntaita!! 

  

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kotiparturi

Eilen töiden jälkeen menin kotiin, mies istui sohvalle ja huusi tytöt syliin, tässä vaiheessa aavistaa jo että jotain on vialla ja sydän hyppää kurkkuun. Jemina (vanhempi tytär) oli ajatellut harjoitella vähän parturin töitä kynsisaksilla, kääk! 




Äitiä vähän häiritsi kun ei ollu tasaiset hiukset, niin tällaiset niistä nyt tuli. 

  

Työputki alkoi torstai ja loppuu ensi perjantaina, minua ei hirveästi siis muualla näe. 

torstai 14. tammikuuta 2016

Lohta pestokastikeella ja kvinoasalaatti







Kävin eilen kaupassa ja ostin kirjolohta 300 g, sopiva määrä josta koko perhe syö kerran, tytöt on niin pieniruokaisia. Sitten muistin että pestokastike on loppu, minun ja Jeminan herkkua, toiset ei ymmärrä :D pääton jo siinä vsiheessa että illalliseksi syödään pestolohta, kvinoasalaatin keksin kun laitoin uuniin kalan. 

Pestoloheen laitan vähän suolaa, valmista tai itsetekemää pestokastiketta, sopivasti, parmesaanijuustoa ja pinjansiemeniä, kuten kuvista näkyy, Amanda tykkää pinjansiemenistä, onhan ne hyviä :P 
Uuniin 200 astetta ja palasta riippuen aika, meidän kirjolohen pala oli aika ohkanen joten riitti reilu 20 min uunissa. 

Kvinoasalaattiin keitin kvinoaa 2dl kannen alla, suhteella 1osa kvinoaa ja 2 vettä, niin kauan että vesi haihtuu pois. Sekoitella ei tarvitse. Puolikas kurkku, 2 tomaattia, meillä oli vain rasia kirsikkatomaattia, limetin mehu 1-2dl, suolaa vähän,  mustapippuria ja tuoretta minttua, ei ollut kotona, mutta kuivattua oli, joten laitoin sitä. Hyvää oli, lapset ei oikein kvinoasta tykkää, ehkä vielä joskus saan heidät syömään sitä :D





Illalla vähän askarreltiin, kortteja on jo kyllä ihan riittämiin, mutta niitä on niin helppo tehdä. Onpahan valmiina kortteja kun tarvitsee. Jemina teki oman kortin siskon vauvalle, vauvalle on tehty jo muutama pakettikin Jemina askarrellut, kovasti odotellaan että vauva syntyisi. Näitä kortteja en laittanut piiloon kaappiin vaan laitoin askartelupöydän päälle seinää koristamaan. 

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Eilen pääsin töihin

Kyllä, voi puhua jo että pääsee töihin kun on 18 päivä joulukuuta jäänyt saikulle. Olipa mukava olla töissä, nähdä työkavereita ja asiakkaita. Pitkän kotona olon jälkeen, ihana päästä pois neljän seinän sisästä.

Toissapäivänä tehtiin nugetteja, melko sotkuista puuhaa, mutta niin paljon parempia kuin kaupasta ostetut, ensiksi kanafileet paloiksi.


Sitten vehnäjauhot ja mausteet yhteen lautaseen, toiseen kananmunat ja kolmanteen korppujauhot.


Kanapalat pyöritellään jokaisessa lautasessa vuorotellen ja sitten paistetaan 2dl öljyä. 


Tänään söin lounaaksi nugetteja ja omatekemää tsatsikia ja guagamolea. 


Eilen tehtiin karviaiskiisseliä, sitä siis jälkkäriksi.


Vein tytöt hoitoon ja suunnittelin toimittavani aloe vera tuotteita, jotka olin suunnitellut hakevani ensiksi postista. Postin tiskillä paketteja odotellessani postimues sanoi että tämä paketti vuotaa, ja niinpä aika lohduttomalta laatikon sisuskalut näyttivät. Asiakkaille menossa olevat juomat oli menneet rikki ja itselleni tilaamat tietenkin ehyinä.

 
Ei kiva :( 

No nyt töihin, pitää laittaa reklamaatiota ja yrittää saada uusia kontakteja. Vitsi kun olisi kiva käydä vetämässä Aloe Vera kutsut, mutta paikka ja yleisö on vielä hakusessa, kerrohan jos sie olisit kiinnostunut :) voin tulla pitämään vaikka hemmotteluillan sinulle ja kavereille Foreverin tuotteilla, meikki-illantai hyvinvointikutsut.

Mukavaa päivänjatkoa.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Touhuja ja luisteluharjoituksia









Pakko oli ottaa esikoisesta kuva, näinkin voi katsoa telvisiota, kauan aikaa pysyi päällään ja jalat vispasi miten sattuu. Onko tämä sitä pers'silmällä telkun kattelua? On keretty tekemään paljon mm. leivottu leipää ja tehty siskon tulevalle vauvalle teretuliaiskortti, jälkkäriksi suklaavaahtoa, johon laitettiin vain tummaa suklaata ja vispikermaa. 2 dl kermaa, puolet lämitetään ja siihen sulatettiin suurin osa suklaasta, säästä osa koristeeksi, jäähdytä. Vispaa puolet kermasta ja sekoita suklaaseos sekaan, jatka vispaamista, laita laseihin ja koristele rouhitulla suklaalla, valmista! 




Eilen oli vierailu päivä, käytiin moikkaamassa siskon perhettä, pitkästä aikaa, kun on sairasteltu. Sieltä lähdettiin kaverin pojan 5-v synttäreille, olipa vain Laura loihtinut taas pöydät notkumaan herkkuja.  Jeminan kanssa ensimmäistä kertaa luistimilla, meidän luistelukaveri, Jeminan kummitäti, oli vain nukahtanut "pikku" päikkäreille, joten luistelemaan mentiin kahdeksalta illalla. Ajattelin että Jemina ei varmaan kauaa jaksa harjoitella, mutta reilu tunti oltiin, eikä vieläkään olisi ollut hoppua kotiin. Hienosti meni, en olisi uskonutkaan, kun lensi nurin nauraa räkätti, nousi ylös ja jatkoi vain. Itse en luistimia omista, mutta onneksi on miehen kanssa saman kokoinen jalka, joten lainasin mieheltä. Vähän jännitti, osaako sitä enään edes luostella, mutta sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, oli kivaa. Kohta pitää käydä kyllä uudestaan. Eilen oli jo viimeinen päivä saikkua, tosin seuraava työvuoro on vasta 14. Päivä, pitkästä aikaa pääsee töihin <3

Mukavaa sunnuntaita!